2003-12-13 - 9:05 p.m.
Minkälainen tulisi sinun elämän käsikirjasta?
Mä olen miettinyt monesti riittäisikö into ja mielenkiinto kirjoittamaan kirjaa omasta elämästä. Tämäkin on jonkin sortin "muistovihko" elämästä. Yllättävän monesti tulee luettua juttuja omasta elämästä, ihan niinkuin ne olisi jotain uutta tietoa :P Outoa.
Mulla on ikävä mun ystäviä. Ihan kaikkia ystäviä. Me ollaan jakauduttu niin eri puolille Suomea, Meri tosin liitelee pitkin maapalloa ;) Tiet ovat vieneet meitä kaikkia erilleen, tuskin meistä kenestäkään saisi enää niin tiivistä jengiä kuin joskus yläasteella. Tosin maailmankuva oli silloin aikalailla suppeampi,meillä oli vain toisemme.
Joskus tulee yhtäkiä mielikuvia tapahtuneista. Yleensä musiikki laukaisee ne. Muistot alkaa vain pikkuhiljaa haaleta päässäni.
Siitä taitaa mennä ainakin 4 vuotta kun viimeksi pidettiin perinteinen pikkujoulu tyttöjen kesken. Meillä oli tapana varata pitserian takaosasta iso pöytä ja kokoontua sinne ystäväporukan kanssa.Miksei enää tehdä niin? Syötyämme vatsamme pulleiksi lyllersimme Kultakalaan nappailemaan hieman enemmän juomapuolta. Monesti se oli sellaista lumessa kahlailua =) Kyllä me oltiinkin silloin niin viattomia pallopäitä...
Vanhemmiten alkaa arvostamaan perinteitä. Oman perheen jouluperinteet ovat kaikista tärkeimpiä, mutta ystävien kanssa kehiteltyjä perinteitä ei tulisi unohtaa. Olisipa sitten vanhana jotain mukavaa muisteltavaa ja kerrottavaa lapsenlapsille mitä se mummu ystävineen puuhailikaan aina juhlapyhinä ;)
Kai mua pelottaa sellainen hetki, kun kokoonnutaan ystävien kanssa, tietäisin jotenkin olevan sen viimeinen kerta kun kaikki on yhdessä. Tiedän että sellainen tunne tulee joskus, enkä mä halua sen tunteen koskettavan mua tai mun ystäviä.
Vuodet kuluu niin nopeaa nykyään ohi, että tekisi mieli pysäyttää koko maailma hetkeksi ja nauttia hiljaisuudesta ja muistoista. Kun alkaa miettimään, hauskimmat muistot sijoittuvat 10 vuoden päähän. Mihin ne vuodet on menneet? Voiko joku rehellisesti kertoa muistavansa jokaisen lumipyryn, intiaanikesän tai vesisateen? Jokaisessa noissa on ollut omat muistonsa, emmekä me muista niitä enää, koska aika vain menee eteenpäin itsestään.
Kohta koittaa aika kun näemme jossain kauppajonossa jouluna,katsomme toisiamme hämysti kunnes huomaamme edessämme seisovan vanhan ystävän. Surullista, mutta liian totta.
Joka vuosi puihin tulee uudet lehdet, vesi kastelee hellästi maan kunnes valkoinen verho peittää elämän alleen,aika kuluu eteenpäin. Joka vuosi muistamme yhä vähemmän meistä itsestämme tai menneisyydestämme. Olen onnellinen kun voin muistaa edes yhden kerran kun voin sanoa "Niin silloinko?Muistan sen,silloin satoi vettä kun kävelimme tyttöjen kanssa särkille......"
