2004-02-17 - 1:05 p.m.
Nyt alkaa olla viimeiset päivät käsillä Pietarsaaressa. Kolme vaivaista vuorokautta enää koulun käytävillä notkumista ja sitten mennään. Vavisuttaa.
Paljon tuli tehtyä, mutta paljon jäi myös tekemättä. Päätin jo hiljaa mielessäni, että naapurin tytöille on tultava kylään tässä keväällä kun Turusta kotiudun =)
Kämppä on ihan tyhjä. On siellä Stevie the Tv ja mankka kaverina, seinät kaikuu tyhjyyttään. Pedersören hieno kirkkokin siinä meidän takapihalla on kumisuttanut tuomionkellojaan aina sunnuntaisin,mutta eipä ole tullut käytyä synninpäästöllä sielläkään. Se tehdään naapurissa ;)
Mun on vaikea irtautua aina tutusta ja turvallisesta. Kun on johonkin juurtunut ja omaksunut uuden elämänrytmin, ei millään haluaisi luopua siitä. Mä paasasin tästä asiasta Juhalle varmaan kyllästymiseen asti, mutta onhan tämä vaikeaa. Nyt pitäisi pakata kamppeet ja lähteä Turkuun. Sitä ei laiteta enää lomailun piikkiin, vaan nyt on aikalailla tosi kyseessä.
Nyt tuntuu että olisihan täällä voinut olla pidempäänkin,kaupunki alkaa tuntua omalta. Eihän tämä kyllä pitkän matkan päässä ole, että varmaan tulee käytyä joskus. Toivon ainakin.
Ystävänpäivä oli ja muistin toivottavasti kaikkia tärkeitä ihmisiä. Annelta tuli niin kaunis viesti;
"Sillä ilman sanoja ystävien kesken kaikki ajatukset, kaikki toiveet, kaikki halut syntyvät ja jaetaan iloiten suosionhuutoja kaipaamatta"
Juha valaisi mua sanomalla että "sielun kuormitus kevenee kun välillä antaa tekstin tulla pään sijaan sydämestä,niinku fiilispohjalta." Kyllä mä olen saanut nauraa noille joillekin jutuille mitä olen kirjoittanut, mutta pääasiallisesti ne on tulleet ihan fiilispohjalta.Mikään ei ole typerämpää kuin itselleen valehtelu.
Tämä päiväkirja on mun likakaivo.Mä en halua syytää mun pahaa oloa (ainakaan kovinkaan paljoa;)) keneenkään ihmiseen,vaan mun on helpompi käsitellä asioita kirjoittamisen kautta. Näkökulmia tulee roppakaupalla lisää, eikä maailmaa kaataneet asiat olekaan niin vakavia. Pikkuhiljaa opin itsestäni uutta. On helpottavaa huomata ettei olekaan paikalleen jämähtänyt ja ennalta-arvattavan roolissa.
Mä toivon vielä kasvavani henkisesti,mulla on paljon opittavaa ennen aikuisuutta. Hetkessä se ei käy, mutta jonain päivänä saatan huomata käyttäytyväni kuin aikuinen. Sitä odotellessa on ihan hyvä käpertyä sulkeutuneeseen maailmaani ja kieriskellä itsesäälissä. Elämän ehtoopuolella kerkeää sitten olla itsenäinen ja vakaa persoona ;)
