Get your own
 diary at DiaryLand.com! contact me older entries newest entry

2004-11-26 - 1:04 p.m.

Näin eilen pitkästä aikaa Annea, kävimme oikein karaistuslenkillä (mikä merkitsi sitä, että älytön viima meinasi heivata meidät isolta sillalta hyiseen jokeen). Oli ihana höpötellä, aivan kuin meillä ei mitään taukoa näkemisessä olisikaan ollut. Shellinbaarissa kupposta kuumaa juodessa, tuli puhetta weblogeista ja päiväkirjoista ja heti tunsin pienen piston sydämessäni; olen jälleen unohtanut tämän oman henkireikäni vaille päivitystä.

Työasiat rullaa omalla painolla eteenpäin, välillä on ihan hyviä päiviä, mutta suurin osa kääntyy niihin ei-hyviin. Olimme keskiviikon leader-koulutuksessa, mikä avasi jälleen uusia näkökulmia hanketyöskentelyyn. En vain malta odottaa että kaikki olisi jo valmiina...

Dj täyttää 28 vuotta ensi tiistaina. Rahaa ei ole penniäkään ostaa hänelle lahjaa, mutta suklaakakun lupasin hänelle tehdä ihan omakätisesti. Siis sellaisesta "lisää vain vesi"- easy bakery cake :) Ja se on niin hywää!

Juhan tarina Pietarsaaressa alkaa olla viimeisillään. Storgatanin asunto sinne jää humisemaan muistojaan..."Läpi kaupungin ja kirjaston, polkupyörällä matka taittui..." Tämä on uusi alku Juhalle, saa nähdä mihin venäjälle tuo uppotukki matkansa vie ;)

Ja joulu tulee, herra kiesus! Hysteerinen jouluvalojen etsintä, sisustus, lahjojen miettiminen, leipomiset (yeah right, niinku mä muka itse leipoisin)...Tänne vain, Anna odottaa! Mä haluaisin viettä jouluni Lapin jylhissä lumisissa maisemissa kaikkien ystävien kanssa, vähän kuin Whamin Last Christmas- videon teemaa mukaillen ;) Olis se niin kivaa...let it snow, let it snow, let it snow.

 

previous - next

 

about me - read my profile! read other Diar
yLand diaries! recommend my diary to a friend! Get
 your own fun + free diary at DiaryLand.com!