2005-04-16 - 5:12 p.m.
Ja taas Anna herättää keskustelua parisuhteessa elämisestä.
Olen nyt jo jonkin aikaa seurannut Avionrikkojan blogia (http://avionrikkoja.blogspot.com/) ja tunteeni ovat heitelleet laidasta laitaan. Lopulta olen huomannut tykkääväni kyseisetä miehestä, joka edustaa heti kunnolla karrikatyyriä macho-miehestä avioliiton satamassa.
Oletteko pohtineet itse avioliiton merkitystä? Siis kunnolla sen merkitystä? Siinä sitä ollaan parhaimmillaan 50-60 vuotta saman henkilön kanssa, jaetaan sänky, tiedetään toisen ajatukset kysymättäkin ja lopulta ei edes tarvitse ajatella kysymyksiä kun tietää nekin jo ajattelematta.
Mä itse haluaisin uskoa intohimoiseen suhteeseen, jossa ikävä tulee jo muutamassa päivässä niin kovaksi että on pakko nähdä. Mä haluan uskoa sellaiseen rakkauteen, jossa kyyneleet tulevat silmiin pelkästään muistelemalla toista. Mä haluan uskoa ikuiseen rakkauteen, elokuvarakkauteen jossa koskettava musiikki soi aina taustalla ja sydän janoaa toista.
Haloo! Tämä kaikki on koettavissa suhteen ensimmäisenä vuotena, toisenakin. Kolmantena vuonna jo alkaa hiipua ja muutaman vuoden kuluttua on mennyt jo niin pakkasen puolelle että on otettava timeout. Ja mikä sen aiheuttaa? Arki.
Arki tappaa meidän fantasiat ja jumallallisuuden toisesta. Avioliitoista on tullut kahden ihmisen yritys. Lasketaan tulot ja menot, säännöstellään , investoidaan. Jossain välissä on pakko istua alas ja tehdä inventaario.
Avionrikkojan blogia lukiessa tiedän omien kuvitelmieni romuttuvan toimivasta avioliitosta. Hän kertoo kaiken totuuden häpeilemättä (paitsi vaimolleen :)) eikä tunne siitä sen enempää paskempaa oloa. Näin vain se menee nykyään.
En mä nyt ihan kunnolla itsekään tiedä kirjoitukseni aihetta, tunsin vain tarvetta purkautua.
Ja tiedän vielä saavani elokuvarakkauslopun.
